Vuoden liikemies 2020 on Vaisala Oyj:n Kjell Forsén
Vuoden Liikemies Kjell Forsén on tehnyt poikkeuksellisen pitkän uran pörssiyhtiö Vaisalan toimitusjohtajana. Hän jättää erinomaisessa kunnossa ja kasvussa olevan yhtiön seuraajalleen johdettavaksi eläköityessään tehtävästään. Forsén on luotsannut 14 vuotta menestyksellisesti Vaisalaa. Ne ovat olleet Vaisalalle kannattavan kasvun ja uudistumisen aikaa.
Huipputekniikkaan erikoistunut yritys on Forsénin johdossa ottanut toiminnassaan näkökulmia, joiden kantavina ajatuksina ovat olleet asiakaslähtöisyys, toiminnan teollistaminen ja kasvu.
Vaisalan historia ulottuu 1930-luvulle asti, jolloin professori Vilho Väisälä, Vaisalan perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja, kehitti tuotantokelpoisen radiosondin. Tällöin alkoi myös Vaisalan toiminta.
Vaisala työllistää nykyään yli 1 850 henkilöä ja vie 98 % tuotannostaan yli 150 maahan. Vaisalan liiketoiminnalle on ominaista teknologiajohtajuus ympäristönmittauksen, -monitoroinnin ja -havainnoinnin alueilla, aktiivinen tutkimus- ja kehitystyö sekä voimakas erikoistuminen.
Tekniikan lisensiaatti Forsén ei ole haasteita kaihtanut; siirtyessään Vaisalan toimitusjohtajaksi vuonna 2006 hän teki loikan verkkoyhtiön maailmasta Vaisalaan. Vaisalan liikevaihto oli tuolloin alle 100 miljoonaa euroa ja tulos hieman vajaat 10 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 Forsén otti vastaan myös VR Groupin hallituksen puheenjohtajan tehtävän.
Viime vuoden liiketulos edusti kaikkien aikojen liikevaihto- ja liiketulosennätystä Vaisalalle. Liikevaihto oli 403,6 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 33,6 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 16 prosenttia. Omavaraisuusaste vuoden 2019 lopussa oli 55,7% ja osakekohtainen tulos (EPS) euroina oli 0,94.
Kjell Forsénia arvostetaan laajasti niin yhteistyökumppaneiden kuin henkilöstönkin keskuudessa. Myös liiketoiminnallisten lukujen valossa hän on onnistunut uransa aikana erinomaisesti.
Vuoden Liikemies- valintaraatiin kuului edustajia Suomen Liikemiesyhdistyksen lisäksi Aalto-yliopistosta ja Kauppalehdestä.
Suomen Liikemiesyhdistys jakoi tilaisuudessa myös kaksi 2500 euron stipendiä Aalto-yliopiston opiskelijoille.
Palkittavista Anna Garant vastaanottaa stipendin erinomaisesta lopputyöstään “The influence of gender composition in top leadership on female CEO succession: Evidence of gender spillovers in Finnish stock listed firms” Annan tänä vuonna valmistunut pro gradu -tutkimus osoittaa, että pörssiyhtiöiden hallitusten ja johtoryhmien sukupuolijakaumalla on merkittävä vaikutus naistoimitusjohtajan valintaan. Garantin mukaan todennäköisyys sille, että nainen valitaan toimitusjohtajaksi on paljon suurempi, mikäli useampia naisia on nimitystä ennen sekä yrityksen johtoryhmässä että hallituksessa. Tutkielman tulosten pohjalta on tarkoitus kirjoittaa tieteellinen artikkeli, mikä on hyvin harvinaista.
Yrittäjyyden edistämisestä palkittava Eerika Savolainen opiskelee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja häntä pidetään ehdottomasti tulevana menestyjänä liikemaailmassa. Vuonna 2020 hän aloitti alun perin Slushin ohjelmapäällikkönä, mutta koronaviruksen iskiessä globaalisti hän otti vastuulleen erittäin lyhyellä varoitusajalla Node by Slushin. Node by Slush on uusi alusta, joka mahdollistaa startup-yritysten virtuaaliset kohtaamiset ympäri maailman myös sijoittajien, mentoreiden ja kumppaneiden kanssa.
Node by Slush lanseerattiin syksyllä 2020, kun Slush 2020 peruttiin vasta huhtikuussa 2020. Eerika sai kandidaatintutkielmastaan, “Government as Venture Capitalist: Growth and Innovativeness of Finnish Venture-backed Companies”, korkeimman mahdollisen arvosanan.
Lisätietoja:
Antti Seppinen, Suomen Liikemiesyhdistyksen puheenjohtaja, 050 4222 552
Eira Vatanen, Suomen Liikemiesyhdistyksen toiminnanjohtaja, 050 486 2512
Nina Eklund, Vaisala Oyj viestintä- ja brändijohtaja, 040 669 1999