Hyvät liike-elämän ystävät,
Juhannus on jälleen käsillä. Monelle, tänä vuonna myös itselleni, se tarkoittaa kesäloman aloittamista. Näin loman alkuun on hyvä hetki kerrata mennyttä ja kurkistaa tulevaan.
Aloitimme vuoden Heurekassa perheille suunnatulla tilaisuudella. Mielestäni tapahtuma pohjusti hyvin alkanutta vuotta, sillä alkuvuoden tapahtumiin kaikkiin on ulotettavissa ylisukupolvinen ajatus. Vuoden ensimmäinen yritysvierailu Niemi Palvelut Oy:ssä on hyvä esimerkki pitkäjänteisestä perheyrittämisestä. Samoin Toivo Groupin toimitusjohtaja Markus Myllymäki mainitsi kuukausikokouksen yhteydessä edellisen sukupolven auttavasta roolista asioiden edistämisessä. Myös Marimekon yritysvierailulla sivuttiin yhtiössä aiemmin työskennelleiden henkilöiden perintöä, vaikka toki vierailulla saimmekin perehdytyksen yrityksen uuteen strategiaan.
Strategiasta puheen ollen, esittelimme yhdistykselle uuden strategian vuosikokouksessamme maaliskuussa. Nostan vielä esiin strategian mittareista jäsenmäärän ja jäsenistön aktiivisuuden liike-elämässä. Meillä kaikilla on lupa ja mahdollisuus suositella jäsenyyttä, ja olemme myös alkuvuonna saaneetkin lukuisia uusia jäseniä. Uudet jäsenet auttavat meitä ylläpitämään yhdistyksen elinvoimaa ja nostamaan sen arvoa ja arvostusta liike-elämän verkostona.
Kesällä meillä on mahdollisuus verkostoitua ja tavata toisiamme SLY Golfin merkeissä elokuun puolivälissä 14.8. Tapiola Golfissa. Uusia jäseniä ajatellen varsinainen syyskauden avaus koittaa 18.9. Vuoden Yritysjohtajan palkitsemisjuhlalla, joka lähes perinteen omaisesti pidetään Aalto-yliopistolla Otaniemessä. Ylisukupolvisuus näkyy tässäkin juhlassa, sillä palkitsemme Vuoden Yritysjohtajan lisäksi myös ansioituneita opiskelijoita.
Syksyllä on jälleen luvassa sarja puhuttelevia kuukausikokouksia. Niiden osalta paras tiedotuskanava on yhdistyksemme nettisivut osoitteessa liikemiesyhdistys.fi. Strategiamme mukaisesti voimme toki synnyttää keskustelua muillakin tavoin kuin kuukausikokouksin. Siksi nostamme syksyllä myös nettisivujemme jäsensivuja esiin entistä enemmän.
Mutta ennen sitä, nyt nautitaan kesästä!
Jouni Riuttanen, puheenjohtaja