
Hyvät yhdistyksen jäsenet,
Sanotaan, että maailmassa on kolme asiaa, jotka eivät mene koskaan pois muodista: musta, käteinen ja gin & tonic. Väitän, että tähän listaan sopivat mainiosti myös tapaamiset ja keskustelut hyvässä seurassa. Sellaista on Suomen Liikemies-Yhdistys tarjonnut jo pian 130 vuoden ajan.
Kevät 2026 on kulunut vauhdilla monipuolisten tilaisuuksien siivittämänä. Tammikuisen tilaisuutemme teema markkinoinnin roolista yrityksen tulevaisuudessa herätti vilkasta ja asiantuntevaa keskustelua. Helmikuun kuukausikokous transatlanttisen kasvun äärellä yhdessä AmChamin kanssa keräsi runsaslukuisen joukon verkostoitumaan ja luomaan uusia yhteyksiä. Vuosikokouksemme pidettiin maaliskuussa Musiikkitalolla, jossa Rafaela Seppälä avasi näkökulmia siihen, mitä taide voi antaa liike-elämälle. Lisäksi olemme puhuneet johtajuudesta ja johtamisesta sekä tutun kotimaisen brändin matkasta osaksi globaalia konsernia.
Kesän ja syksyn tilaisuudet ovat myös pian käsillä. Vielä kesäkuussa pääsemme kohottamaan maljan ja keskustelemaan käytännönläheisesti brittiläisen iltapäiväteen parissa Iso-Britannian tarjoamista kasvumahdollisuuksista. Elokuun alkupuolella on tarjolla perinteinen SLY Golf. Golf hyvässä seurassa on peli, johon harvoin kyllästyy. Syyskauden avaamme perinteiseen tapaan kunnioittamalla huipputason johtajuutta, kun julkistamme Vuoden Yritysjohtajan. Tämä vuosikymmenten perinne on yksi näkyvimmistä tavoistamme osoittaa arvostusta rohkealle ja tuloksekkaalle liiketoimintajohtamiselle, pitkäjänteisesti ja tässä ajassa.
Eikä siinä vielä kaikki. Kun yhdistyksemme täyttää 130 vuotta, tarkoittaa se myös mahdollisuutta viettää hyvää seuraelämää juhlallisen illanvieton merkeissä. Minulle nämä juhlat ovat enemmän kuin numero ja illanvietto. Se on samalla muistutus yhteisöllisyydestä ja siitä, miksi yhdistyksen arvokkaiden perinteiden vaaliminen on tärkeää. Juhlavuosia miettiessäni olen palannut vanhoihin asiakirjoihin. Kalastajatorppa, joka toimii juhlien näyttämönä, kantaa myös oman tarinansa. Sekä yhdistyksen 110-vuotis- ja 125-vuotisjuhlallisuuksiimme molemmat juhlittiin Helsingin Kalastajatorpalla. Tärkeintä on kuitenkin hyvä seura, yhteiset tarinat ja jaetut muistot, ei juhlapaikka niinkään, vaikka sekin on osa meidän tarinaamme.
130-vuotisjuhliin aion pukea smokin ylleni ja nauttia kaikesta siitä, mitä tämä yhdistys parhaimmillaan tarjoaa: laadukasta seuraa, hyviä kohtaamisia ja liike-elämän kulttuuria. Ja muistella yhdessä, mitä kaikkea on tullut koettua näinä vuosina. Toivon näkeväni teidät runsaslukuisina kesän ja syksyn tilaisuuksissa sekä juhlimassa yhdistyksemme pyöreitä vuosia marraskuussa.
Hyvää kesää toivottaen,
Jouni Riuttanen
puheenjohtaja

