Vuoden 2020 toiminta aloitettiin jo tammikuussa tilaisuudella, jossa luennoitsijana oli Jari Danielsson. Jari on mainostoimisto Kuudes toimitusjohtaja (www.kuudes.com<http://www.kuudes.com>) ja hän johdatti kuuntelijat luennolla palvelumuotoilun äärelle. Jari saatiin puhumaan SLY:n tilaisuuteen, joka järjestettiin Molly Malonesissa Helsingin keskustassa. Paikassa jossa ei kravattia välttämättä tarvita ja oli mahdollisuus viivähtää hetkinen myös tuttujen kanssa tilaisuuden lopuksi. Tapahtumapaikka saatiin toistamiseen käyttöön tarjoamisten kustannuksella, josta kiitos Petri Naumaselle.

Avainteemoja luennossa oli mitä palvelumuotoilu tarkoittaa 2020 luvun organisaatiossa ja mitä oikeastaan tiedämme – tai tulisi tietää – asiakkaan käyttäytymisestä. Etenkin siitä käyttäytymisestä, joka tuottaa asiakkaan mielestä eniten arvoa. On vaarana helposti unohtua tuotavan teknologia esittelyn asteelle ja olettaa, että asiakkaalle voidaan tuoda arvoa tavalla liiketoimintaa, jolla sitä on aikaisemmin tuotettu. Jotta siihen ansaan ei lankeaisi, on palvelun muotoilun oltava sekä asiakaslähtöistä että osallistavaa. Ja se toimija, joka siihen pystyy, voi luoda toimintaansa merkittävän kilpailuedun kilpaileviin yrityksiin nähden. Jari haastoi kuulijoita aidosti pysähtymään ja laittamaan asiakkaan toiminnan arvioinnin keskiöön. Ja tukea sitä yrityksen brändillä. Ja kun tarkastelee asiaa tästä nimenomaisesta kulmasta, on haastettava yrityksen organisaation tapaa ajatella siten, että ymmärrämme asiakasta.

Tämä rentohenkinen tilaisuus oli toinen kokeilu vuoden sisään, ja jäsenistö sekä hallitus arvioi nyt, että ovatko nämä tilaisuuden järjestämisen arvoisia tulevaisuudessa.