Loppuvuodesta 2016 alkaneen mentorointiohjelman  toinen välitapaaminen pidettiin 22.08.2017 Suomalaisella Klubilla. Henkilöbrändäys -valmennuksen veti digitaalisen markkinoinnin spesialisti ja yrittäjä Jessica Hynynen (KTM). Illan aikana mietimme henkilöbrändien nykytilaa, mistä kaikesta tämä koostuu sekä kuinka vahvistaa mielikuvaa omasta itsestään liike-elämässä.

Henkilöbrändi on meillä jokaisella, yritimme sitä tietoisesti saada itsellemme, tai emme. Henkilöbrändin voi määritellä sillä, mitä muut meistä sanovat kun emme itse ole paikalla. Nykyään vahvan henkilöbrändin kasvattaminen voi tapahtua hyvinkin nopeasti sosiaalisen median ja digiaikakauden kukoistaessa. Facebook, Twitter, LinkedIn, Instagram ja monet muut sosiaalisen median alustat ovat tehokkaita tapoja oman sanoman viemiseksi eteenpäin. Kuitenkin omien alustojen ylläpito on aikaavievää ja tällöin kannattaakin valita vain ne, joista oikeasti katsoo hyötyvänsä ja tavoittaa oman kohderyhmänsä parhaiten.

Henkilöbrändin vahvistamisessa ensimmäinen askel on omien vahvuuksien ja mielenkiinnonkohteiden määritteleminen. Kun tiedämme minkälaisia olemme ja minkälaisia asioita haluamme edustaa, voimme lähteä suunnitelmallisesti viemään omaa brändiämme kohti seuraavaa tasoa. Tunnetulla henkilöbrändillä, kuten yritysbrändilläkin, on liike-elämässä paljon markkina-arvoa ja se kutsuu uusia asiakkaita ja kumppaneita luokseen. Miten sinä voisit vahvistaa omaa henkilöbrändiäsi?

Jessica Hynynen
jessica.hynynen@digimasters.fi