Eira Vatanen on Suomen Liikemiesyhdistyksen uusi toiminnanjohtaja. Hän aloittaa osa-aikaisessa tehtävässä 1. tammikuuta 2018 alkaen.
Liikemiesyhdistyksen puheenjohtaja Esa Niemi sanoo, että hallitus sopi valinnasta yksimielisesti joulukuussa.
– Meillä oli kolme loistavaa hakijaa. Eiralla on kuitenkin paras ymmärrys jalkauttaa strategiaa, sillä hän on ollut sitä tekemässä. Hän pystyy myös käyttämään aikaa tehtävän hoitoon, Niemi perustelee päätöstä.
Vatanen on ollut SLY:n jäsen ja hallituksessa vuodesta 2015. Hän eroaa hallituksesta samalla, kun toiminnanjohtajan pesti alkaa.
– Tämä tuntuu tosi hyvältä ja sopivalta jatkumolta tekemiseen SLY:ssä. Minulla on aito halu kehittää yhdistyksen toimintaa. Perinteitä pitää kunnioittaa, mutta hyödynnetään jatkossa paremmin digitalisaation mahdollisuuksia. Toiminnan tehokkuus paranee ja yhteisöllisyyttä tulee lisää, Vatanen sanoo.
Kolme vuotta toiminnanjohtajana ollut Janne Pakarinen jättää tehtävänsä tammikuun lopussa. Pakarisen mukaan hienoin hetki hänen kaudellaan oli 120-vuotisjuhlagaala ja siihen liittyvät järjestelyt.
– Olen jatkossakin aktiivinen jäsen. Tämä on hieno ja perinteinen yhdistys, jolla on upeat jäsenet, Pakarinen kertoo.
Esa Niemi kiittää Pakarista työstä, jota hän on tehnyt Liikemiesyhdistyksen eteen.
– Haluan samalla toivottaa kaikille jäsenillemme menestyksekästä uutta vuotta 2018.
Lisätietoja:
Esa Niemi, Suomen Liikemiesyhdistyksen puheenjohtaja, 0400-452 400
Eira Vatanen, Suomen Liikemiesyhdistyksen toiminnanjohtaja, 1.1.2018 alkaen, 050-486 2512
Janne Pakarinen, Suomen Liikemiesyhdistyksen toiminnanjohtaja, 0400-151 533
Suomen Liikemiesyhdistys (SLY) on perinteitä arvostava moderni verkosto, joka on perustettu jo vuonna 1896. Liikemiesyhdistys perusti itse Kauppalehden ja sen keskeiset johtohenkilöt olivat myös vaikuttamassa mm. Kauppakorkeakoulun, Liikesivistysrahaston, Liikemiesten Kauppaopiston ja Suomen Kukkasrahaston syntyyn. SLY tarjoaa jäsenilleen monipuolisen foorumin liike-elämässä tarvittavien tietojen päivittämiseen sekä itsensä kehittämiseen. Yhdistyksen kuukausikokouksissa kuullaan suomalaisen elinkeinoelämän tunnettujen edustajien korkeatasoisia ja ajankohtaisia esityksiä, joiden pohjalta jäseniä aktivoidaan keskusteluun ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Yhdistyksessä on noin 550 jäsentä.
Lisää tietoa Suomen Liikemiesyhdistyksestä löytyy: www.liikemiesyhdistys.fi