Vuoden Yritysjohtaja 2025 on Juha Saarela
Saarela on tehnyt jo tähän mennessä vaikuttavan uran vähittäiskaupan alalla ja viimeisimmät vuodet hän on toiminut Puuilon toimitusjohtajana. Syntymävuodesta päätellen tuleviakin johtamistekoja yritysmaailmassa on vielä edessäpäin reilusti.
Saarelan toimitusjohtajakausi Puuilossa alkoi vuonna 2017 ja hänen johdossaan yhtiö teki erittäin onnistuneen listautumisen pörssiin vuonna 2021. Antihinta oli 6,60 euroa ja nykykurssi on liikkunut reilusti yli 13,00 euron. Vuoden 2021 listautujista osaketuotolla mitattuna Puuilo on ollut kolmanneksi paras. Markkina-arvo on samaan aikaan yli kaksinkertaistunut ollen nyt jo yli miljardin. Saarelan johdolla Puuilo on moninkertaistanut liikevaihtonsa, kun vuoden 2024 liikevaihto kasvoi 384,4 miljoonaan euroon. Annualisoitu vuosikasvu on ollut kymmenen vuoden ajalta 19,8 % eli kyseessä on harvinainen superkasvaja.
Raadin valinnassa korostuivat pitkäjänteinen työ vähittäiskaupassa sekä vahva työllistävä vaikutus monilla eri paikkakunnilla. Saarelan johtamisjärjestelmässä kiitosta on vuosien varrella saanut myös tapa luottaa paikalliseen näkemykseen ja täten saada ketjuun aikaiseksi variaatioita.
Perinteisesti matalakatteisella kaupan alalla Saarelan johtama yhtiö on ollut poikkeuksellisen kannattava. Nettotulosta kertyi viime vuonna 47,9 m€, josta osinkoa jaetaan 59 m€. Osinko on noussut listautumisen jälkeen vuosittain.
Pääoman tuottoasteet ovat olleet vuosina 2020-2024 erinomaisella, yli 25 %:in tasolla. Yhtiön tase on myös terve. Omavaraisuusaste on tasoltaan hyvä 36 % ja käyttökatteesta rahoituskuluihin kului vain 7 %.
Vuonna 2024 Puuilo työllisti 849 henkilöä kun mitataan henkilöstön määrää kokoaikaisiksi muutettuna. Henkilöstön määrä keskimäärin oli 1005 sijoittuen yli viiteenkymmeneen toimipisteeseen ympäri Suomen.
Samassa palkitsemistilaisuudessa huomioitiin myös kaksi stipendiaattia; Aalto-yliopistossa opiskeleva Vu Trang yrittäjyyden edistämisestä ja Aino Valonen erinomaisesta lopputyöstään naiskauppiasyrittäjyydestä.

Kuva: Juha Saarela
Suomen Liikemies-Yhdistys (SLY) on perinteitä arvostava moderni verkosto, joka on perustettu jo vuonna 1896. SLY edistää Vuoden Yritysjohtaja-valinnalla tuloksellista, pitkäjänteistä, vastuullista ja esimerkillistä johtamista suomalaisessa liike-elämässä. Vuoden Yritysjohtaja- palkittuja on valittu vuodesta 1980.
Katso kaikki voittajat: https://liikemiesyhdistys.fi/vuoden-yritysjohtaja/
Lisätietoa Suomen Liikemies-Yhdistyksestä: https://liikemiesyhdistys.fi/
Yhteyshenkilöt:
puheenjohtaja Jouni Riuttanen, Suomen Liikemies-Yhdistys ry, p. 040 – 512 1399
toiminnanjohtaja Eira Vatanen, Suomen Liikemies-Yhdistys ry, p. 050 – 486 2512