Toimittaja Rauli Virtanen aloitti kevätkauden

Rauli Esa Nusra (2)

Tapahtuman tiedot

  • maanantai | 9.2.2015
  • 17:00 - 20:00
  • Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, 00100 Helsinki

Vuoden 2015  kevätkausi alkoi Klubilla 9.2.2015 klo 17.00.

Kuukauden esitelmän piti toimittaja Rauli Virtanen. Rauli Virtanen on käynyt kaikissa maailman itsenäisissä valtioissa, viimeisimpänä heinäkuussa 2011 itsenäistyneessä Etelä-Sudanissa. Hän kertoi uskomattomia kokemuksia ulkomaankirjeenvaihtajan vaiherikkaasta työstä johdattelemalla yleisön kuvien kautta matkalle kriisialueille eri puolille maailmaa.

Ensimmäinen kokemus Rauli Virtasella oli raportoida Vietnamin sodasta vain parikymppisenä nuorena miehenä vuonna 1969. Sen jälkeen hänelle tutuksi tulivat Kambodza, Afganistan, Eritrea, Balkanin, Irak ja monet, monet muut kriisialueet.

Vaikka lähteminen kriisialueille ei ole häntä hirvittänyt, niin paikan päällä hän on toisinaan pelännyt ja nähnyt elämänsä vilistävän filminauhana silmissään. Virtanen totesi, että häneltä useimmin kysytty kysymys on, missä tilanteessa hän on pelännyt eniten? Hän nosti esiin tilanteen, että pelottavin tilanne on, kun eteen tulee tiesulku, jossa hampaisiin asti aseistautuneet ja huumeiden vaikutuksen alaiset lapsisotilaat pysäyttävät hänet. Tässä kohtaa ainut tapa on luottaa diplomaattisiin käytöstapoihin ja yrittää asettua tilanteessa samalle tasolle pysäyttäjien kanssa. Rauli Virtanen totesi, että osa kriisialueilla toimivan toimittajan ”matkavakuutusta” ovat laajat ja tutut verkostot sekä ristiin tsekkaukset eri lähteiden välillä.

Mielenkiintoinen esitelmä kirvoitti yleisöltä paljon kysymyksiä ja keskustelu jatkui tiiviinä vielä iltapalankin aikana. Lisäksi useilla Liikemies-Yhdistyksen jäsenillä on nyt Rauli Virtasen omistuskirjoituksella varustettu kirja muistona ainutlaatuisesta luennosta.

Kuukausikokouksessa oli läsnä ennätysmäiset 99 liikemiestä.

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Ilmoittaudu tapahtumaan

Olen jäsen / En ole jäsen